maanantai 9. joulukuuta 2019

Pientä flunssailua ynnä muuta

Olen ollut koko viime viikon flunssassa, mutta en ollut niin kipeänä, että olisin ollut ihan vuoteen omana ja että ruokahalu olisi kadonnut, ja on edelleen hieman tukkonen olo. Sen lisäksi on ollut ja on edelleen yskää ja nyt viimeisimpänä ääni on ollut hieman alhaalla. En tiedä, mistä olen saanut flunssan, mutta jostain joka tapauksessa. Toivottavasti jälkitautina ei tule mitään erikoista heti perään, kun flunssasta pääsen. 😷

Marraskuun lopulla olin Hyvinkäällä järjestetyissä lähihoitajan sisäänpääsykokeissa, jotka omasta mielestäni menivät suht hyvin, vaikka matikan laskuissa hieman tökki, koska viime kerrasta on sen verran aikaa, kun piti tehdä matikan laskuja kuten annetussa tehtävässä. 😌 Ja viime viikolla ennen itsenäisyyspäivää tulikin tieto siitä, pääsinkö vai enkö päässyt sisään, mutta en päässytkään sisään, mikä on hieman harmi. Itseä on kiinnostanut myös lähihoitajan koulutus, vaikka se onkin omalla tavallaan raskasta työtä. Noh, pitänee yrittää hakea uudestaan johonkin ja samalla yritän hakea muita töitä, ellen sitten päätä yrittää aloittaa lähihoitajan koulutusta oppisopimuksella. Mutta kattoo sitten, miten tilanne etenee, eli saanko mahdollisesti oman alan töitä vai uuden koulutuspaikan toisaalta. Ennen kuin joku kysyy, niin olen aiemmalta koulutukseltani toimitilahuoltaja, mutta olisi kiva opiskella tuon lisäksi toinenkin ammatti, jos mahdollista. :) Mutta yksi asia ja päivä kerrallaan.

Koska olin viime viikon flunssassa, niin en viitsinyt lähteä sen takia itsenäisyyspäivänä tädin luo, jonka luona oltaisiin vietetty sukulaisten kesken itsenäisyyspäivää. En tehnyt itse tai muuten hankkinut mitään erikoisia herkkuja ym., mitä nyt kävin lähikaupassa ostamassa hieman limsaa ja yhden pussin mikropoppareita, joita herkuttelin katsellen samalla itsenäisyyspäivän kättelyä.

Eilen sunnuntaina tuli kuitenkin sen verran käytyä ulkona, että kävin isän kanssa taidemuseossa, koska sinne pääsi ilmaiseksi Jean Sibeliuksen päivän kunniaksi, ja sen jälkeen käytettiin koiraa lenkillä. Myöhemmin samana päivänä tuli käytyä mummon luona syömässä riisipuuroa, kun mummo oli kerran tehnyt riisipuuroa. Oli hyvää kyllä. 😋

Luntakin oli hieman, mutta ikävä kyllä on sulannut pois ja on ollut jonkin verran sateista. Toivottavasti tulisi enemmän lunta, joka kaiken lisäksi pysyisi maassa.

Eipä tässä ole tullut muuta erikoista tehtyä kuin ainoastaan tullut siivottua vähän paremmin. Tarkoitus olisi vielä järjestellä jotain tavaroita ja laittaa samalla jotain joulukoristeita esille. Ainoa, jonka olen laittanut esille, on kynttelikkö, jonka kaivoin kaapista esille vasta eilen. *köhköh* Yksin asumisen huonoja puolia, kun ei tule laitettua niin pian esille noita koristeita, ainakin tuntuu siltä. :'D ^__^''

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti